Quantcast
Channel: lisukkeet – Hannan soppa
Viewing all articles
Browse latest Browse all 79

LUUKKU 17: PORKKANALAATIKKO KAHDELLA TAPAA

$
0
0

Porkkanalaatikko on yksi suosikkijouluruoistani. Myös toinen veljistäni rakastaa riisipuuroon tehtyä porkkanalaatikkoa niin paljon, että pienempänä taisi syödä pelkästään sitä (ja kinkkua) ja kotoa pois muutettuaan äiti paketoi hänelle aina useamman porkkanalaatikon joululahjaksi. Kolmannen adventin kunniaksi jaankin sen perinteisen puuroisen porkkanalaatikon reseptin ja bonuksena myös uudenlaisen vegaanisen version!

porkkanalaatikko / Hannan soppa

Porkkanalaatikko on kuulunut suomalaisiin joulupöytiin 1800-luvulta asti, mutta yleistynyt vasta 1900-luvun alussa, jolloin riisiä sai jo kohtuulliseen hintaan. Peruna- ja lanttulaatikoilla on pidempi historia. Ennen vanhaan jouluateria jätettiin pöydälle koko yöksi tonttujen ja muiden nälkäisten syötäväksi. Hauska detalji historiasta on myös se, että mausteet olivat statussymboleita: sitä rikkaampi perhe, mitä mausteisempi ruoka.

Edelleen ruoka on tärkeä osa joulua ja itselleni jouluruoat ovatkin se joulun tärkein perinne, vaikka aina jotain uutta ja modernia joulupöytään pitää saadakin. Meidän joulupöytään on aina kuulunut juureksien lisäksi kinkku, rosolli ja runsas kalapöytä lasimestarin silleineen ja graavikaloineen.

porkkana-kvinoalaatikko / Hannan soppa

Porkkana-kvinoalaatikko on vegaaneillekin passaava gluteeniton lisuke, jota voi hyvin tarjota muulloinkin kuin jouluna. Alkuperäinen resepti on ihanasta Olgan joulu* -kirjasta ja muutin sen vegaaniseksi vaihtamalla kerman kaurakermaan ja kananmunan chia-siemengeeliin. Viime vuonna kokkailin samaisesta kirjasta kermaista lanttuvuokaa.

Vuosi sitten joulukalenterin 17. luukku sisälsi reseptin hurmaavaan punaviiniglögiin sekä muutaman viinivinkin jouluksi.

porkkanalaatikko / Hannan soppa

PORKKANALAATIKKO

Ihanan pehmoinen porkkanalaatikko syntyy riisipuuroon tehden. Pinnalle voi ripotella perinteisen korppujauhon sijaan mantelijauhetta, jolloin koko laatikko on gluteeniton.

  • 1 kg porkkanoita
  • 5 dl kasvislientä
  • 1 ½ dl puuroriisiä
  • 2 dl vettä
  • 5 dl täysmaitoa
  • 2 kananmunaa
  • 2 rkl siirappia tai hunajaa
  • 1 ½ tl suolaa
  • 1/4 tl jauhettua valkopippuria
  • ½ tl jauhettua muskottipähkinää
  • pinnalle mantelijauhetta tai korppujauhoja
  1. Kuori ja pilko porkkanat. Keitä ne kasvisliemessä oikein kypsiksi. Kaada suurin osa keitinliemestä pois (jätä noin desi) ja soseuta porkkanat. Anna jäähtyä.

  2. Mittaa kattilaan puuroriisi ja vesi. Anna kiehahtaa, kunnes lähes kaikki vesi on imeytynyt riiseihin. Lisää maito ja keitä vähän väliä sekoitellen, kunnes puuro on valmista (n. 40 min). Anna jäähtyä.

  3. Sekoita porkkanasose ja riisipuuro keskenään. Sekoita joukkoon munat, siirappi, suola, pippuri ja muskottipähkinä. Tarkista maku. Siirrä porkkanalaatikko voideltuun uunivuokaan. Sirottele pinnalle mantelijauhot tai korppujauhot ja paina halutessasi pintaan kuvioita lusikalla. Paista 175 asteessa noin tunti.

  • Porkkanalaatikosta saa maidottoman korvaamalla täysmaidon kauramaidolla

Porkkana-kvinoalaatikko / Hannan soppa

PORKKANA-KVINOALAATIKKO

Vegaanisessa kaura-kvinoalaatikossa maistuu muskottipähkinän lisäksi lempeästi cayenne-pippuri. Alkuperäinen resepti: Olga Temonen.

  • 500 g porkkanoita
  • 1 rkl chia-siemeniä
  • 3 rkl vettä
  • 2 dl kvinoaa
  • 2 dl kaurakermaa
  • 4 dl vettä
  • ½ tl jauhettua muskottipähkinää
  • ½ tl cayenne-pippuria
  • ½ dl agavesiirappia
  • 1 tl suolaa
  • ½ dl öljyä
  1. Kuori ja raasta porkkanat. Sekoita chia-siemenet ja 3 rkl vettä ja anna geeliytyä noin kymmenen minuutin ajan. Mittaa kvinoa siivilään ja huuhtele huolellisesti. Sekoita kaikki porkkana-kvinoalaatikon ainekset keskenään ja levitä seos voideltuun uunivuokaan.

  2. Paista porkkana-kvinoalaatikkoa 175 asteessa noin 1 ½ tuntia.

♥ seuraa Hannan soppaa myös Facebookissa ja Instagramissa!

PPS. Kirjani KASVIS on ilmestynyt ja tilattavissa esim. Adlibriksestä*!

 

*affiliate-linkki

Artikkeli LUUKKU 17: PORKKANALAATIKKO KAHDELLA TAPAA julkaistiin ensimmäisen kerran Hannan soppa.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 79

Trending Articles